| - | ||
| - | - | - | - |
1.1.2010 astui voimaan uusi laki koskien taksinkuljettajan koulutusta. Uudessa laissa on koulutusvaatimuksia jo alalla oleville kuin uusillekin kuljettajille. Liikenteen turvallisuusvirasto on myöntänyt Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:lle koulutusluvan Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakuntiin.
Uusilta kuljettajilta vaaditaan peruskoulutus, joka on vähintään 30 oppituntia ja joissa on 100 % läsnäolopakko eli itseopiskelu ei enää ole mahdollista. Yleisosion koulutuksen jälkeen ajovarma pitää kokeen koulutuksen järjestäjän sopimassa paikassa.
Ammattiajolupanimi jää historiaan ja uusi TAKSINKULJETTAJAN AJOLUPA tulee olemaan kuvallinen ja siinä on kaikki tarvittavat henkilötiedot. Eli tulevaisuudessa on vain yksi taksinkuljettajan ajolupa, johon on merkitty kaikki asemapaikat, joilla se oikeuttaa toiminaan taksinkuljettajana. Lisäksi se pitää olla aina näkyvillä.
Paikallistuntemuskoulutusta järjestetään tarpeen vaatiessa eri paikkakunnilla, mutta se ei ole pakollista. Paikallistuntemuskoe on kuitenkin pakollinen ja se järjestetään koulutusluvan haltijan toimesta. Tämän jälkeen on vielä Aluetaksin koulutus liittyen tilausvälitysjärjestelmään.
Ne, jotka haluavat laajentaa ajolupaansa, tulevat tenttimään uudenalueen paikallistuntemuskokeen.
JATKOKOULUTUS
Jatkokoulutus koskee KAIKKIA jo alalla olevia. Se kestää 7 oppituntia ja se pitää käydä viiden vuoden välein.
Kanta-Hämeen Aluetaksin seuraava jatkokoulutus järjestetään:
* Maaliskuussa la 24.3.2012, Hämeenlinnassa
Jatkokoulutus maksaa 140 € (sis. alv 23%)